Anna Kaisa ja Miamari kaapeliteollisuudesta:

Anna Kaisa ja Miamari kaapeliteollisuudesta:

Mahdollisuuksia on paljon

 

Anna Kaisan taival Prysmian Groupissa ja vastavalmistuneiden ohjelmassa

Anna Kaisa aloitti Prysmian Groupissa yhtenä vastavalmistuneiden ohjelmaan vuonna 2018 palkatuista nuorista. Hän aloitti Suomessa merikaapelitehtaalla – yhdessä konsernin suurimmista. Vaikka hänen koulutustaustansa onkin liikkeenjohto, hän työskenteli tuotannossa ja tuotekehityspuolella ja joutui todella haastamaan itsensä. ”Opin siinä todella paljon tekemistämme tuotteista ja sain paljon uutta näkökulmaa, jota en olisi saanut, jos olisin työskennellyt yksinomaan myynnin tehtävissä, kuten nyt”, hän sanoi. – Seuraavaksi, osana ohjelmaa, hän siirtyi Englantiin, aloittaen työn valokuitukaapeleiden parissa – toinen haaste – ja hänestä oli hienoa oppia taas uutta. ”Ottaen huomioon valokuidun käytön yleistymisen merkityksen, tämä on ollut hyvin mielenkiintoista. Jatkan töitä kuituosastolla vielä ensi vuoteen.”

Prysmian Group innovatiivisena työnantajana:

Prysmian Group on konserni, joka pyrkii koko ajan innovoimaan. Vaikka se on maailman suurin, se haluaa kehittyä edelleen. Tätä Anna Kaisa arvostaa yhtiössä: “Etsimme jatkuvasti erilaisia materiaaleja tuotteisiimme ja pyrimme tekemään niistä ympäristömyötäisempiä sekä kehittämään mm. asennettavuutta. Pyrimme esimerkiksi tekemään vaikeasta merikaapeleiden asennuksesta mahdollisimman tehokasta. Varmaan osittain tästä syystä olemme merikaapelisektorin globaali ykkönen. Vaikka kaapelit saatetaan nähdä vain massatuotteina, me etsimme uusia tapoja parantaa niitä.”  Prysmian Groupissa on kyse koko järjestelmän kehittämisestä – ei vain tuotteiden.

Työ laajalti eri markkinoilla toimivassa yrityksessä

“Työskentely yrityksessä, joka toimii monilla erilaisilla markkinoilla, merkitsee, että joka päivä on erilainen – mikä on mahtavaa. Pyrimme kaikki saavuttamaan yhteiset tavoitteemme, joten teemme hyvin töitä tiiminä”, Anna Kaisa sanoo. Oppia ammennetaan muilta Prysmian Groupin yhtiöiltä eri puolilla maailmaa. ”On hienoa jutella työkavereiden kanssa ja olla luomassa uusia tuotteita heidän vaatimustensa mukaan. Minusta juuri se tekee meistä aidosti globaalin yhtiön.”

Kehittymismahdollisuudet Prysmian Groupissa:

Kysyttäessä Prysmian Groupin tarjoamista kehittymismahdollisuuksista Anna Kaisa sanoo: “Yksi arvostamistani avainasioista Prysmian Groupissa on, että erilaisia mahdollisuuksia on todella paljon. Voit työskennellä eri puolilla maailmaa ja siirtyä osastolta toiselle. Menneisyytesi tai koulutuksesi eivät ole rajoitteena.” Tällä hetkellä hän haluaisi jatkaa myynnissä ja asiakasrajapinnassa, mutta tämä saattaa muuttua. ”En ole varma, mihin liiketoimintayksikössä siirryn, mutta olen avoin uusille asioille ja haluaisin vetää tiimiä tulevaisuudessa. Prysmianissa olen varma, että minulla on tuki tämän ja muiden tavoitteideni toteuttamiseen myös tulevaisuudessa.”

***

Miamarin taival Prysmian Groupissa ja hänen ensimmäinen työtehtävänsä yhtiössä:

Miamari aloitti työnsä Prysmian Groupissa vuonna 2017 laatuinsinöörinä Pikkalan kaapelitehtaalla. Materiaalitekniikan taustallaan hän oli onnellinen päästessään samaan tiimiin hyvin kokeneiden laadun ammattilaisten kanssa, jotka pystyivät mentoroimaan ja ohjaamaan häntä uran alusta alkaen. Pian työnsä aloitettuaan ja laatutiimin tuella hän osallistui jo useisiin tarkastuksiin ja auditointeihin tehtaalla, jotka hänen omien sanojensa mukaan olivat ”arvokasta kokemusta ja opettivat minulle paljon erilaisista prosesseista, tehtävistä ja tuotteista kaapeliteollisuudessa.”

Mitä hän tekee nyt:

Edelleen laadun parissa työskennellen hänen uusi roolinsa on laadunvalvonnan esimies. Tämä on ollut jännittävä mahdollisuus, jossa hän voi ”tutustua uusiin vastuisiin ja kasvaa ammatillisesti.” Kiitos työyhteisön tuen ja hyvin suunnitellun koulutuksen sekä aiemman laatuinsinöörikokemuksen, hän tarttuu uusiin haasteisiin inspiroituna ja rohkeasti. Uudesta tehtävästään Miamari kertoo: ”Opastan ja tuen laadunvalvontatiimiä sen päivittäisessä työssä ja sukellan syvemmälle eri testien, mittausten ja laitteiden yksityiskohtiin.”

Tekniikan mahdollisuudet Prysmian Groupissa:

Laatuinsinöörin taustalla Miamari sanoo, että Prysmian Groupissa projektit ovat vaihtelevia, usein kansainvälisiä ja liittyvät paljolti prosessien ja tuotteiden jatkuvaan parantamiseen. ”Kiitos hyvän yhteistyön eri toimintojen ja tehtaiden välillä, osaamista ja parhaita käytäntöjä jaetaan jatkuvasti, mistä olen todella nauttinut.”