Suomen suurin kaapelialan työllistäjä Prysmian Group alansa ykköseksi Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä

Suomen suurin kaapelialan työllistäjä Prysmian Group alansa ykköseksi Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä

Categories: Sustainability

Prysmian Group sijoittui alansa ykköseksi Dow Jonesin kestävän kehityksen DJSI World -indeksissä 87 pisteellä luokassa ELQ (Electrical Components & Equipment).

23/11/2021

Sijoitus käy ilmi S&P Global CSA:n vuoden 2021 vuosikatsauksesta, joka julkaistiin marraskuussa. Yhtiö on ainoa listauksessa mukana ollut, kaapelinvalmistukseen erikoistunut yritys.

Prysmian Group saavutti täydet 100 pistettä innovaatiojohtamisessa, ympäristöraportoinnissa, sosiaalisen vastuun raportoinnissa, kyvyssä houkutella lahjakkuuksia ja pitää heidät, olennaisuusperiaatteissa, riskien ja kriisien hallinnassa sekä työhyvinvoinnissa ja -turvallisuudessa.

Yhtiö pääsi mukaan DJSI-listaukseen ensimmäisen kerran vuonna 2019 tuloksella 84/100 ja oli tänä vuonna mukana jo kolmatta kertaa peräkkäin.

Globaalin suuryrityksen pitkäjänteinen vastuullisuus edellyttää syvällisiä ja omaa vastuullisuutta aidosti parantavia toimia. Prysmian Groupissa vastuullisuus on integroitu osaksi yrityksen strategiaa, ja jokaista päätöstä punnitaan vastuullisuuden kautta.

”Indeksiin mukaan pääseminen ja nyt saavutettu ensimmäinen sija ovat hieno saavutus ja tunnustus pitkäjänteiselle vastuullisuustyöllemme sekä maailman hiilineutraaliutta vauhdittavalle liiketoiminnallemme”, sanoo yhtiön Suomen maajohtaja Ferdinando Quartuccio.  

”Suomi on yritysvastuun saralla edelläkävijämaita ja myös tärkeä osaamiskeskus konsenille merikaapeleissa. Tuotekehityksen ohella investoimme aidosti toiminnan vastuullisuuteen Suomessa. Esimerkiksi Kirkkonummella sijaitsevasta Pikkalan tehtaastamme tulee ensi keväänä hiilineutraali, kun oma biovoimalamme valmistuu ja siirrymme samalla kokonaan uusiutuvaan energiaan”, hän toteaa.

Kaikkiaan Prysmian Group investoi vastuullisuuden parantamiseen sekä yhtiön sisällä että sen toimitusketjussa 450 miljoonaa euroa ensi vuoteen mennessä.  

DJSI World

Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksit (DJSI) tarjoavat vastuullisuudesta kiinnostuneille sijoittajille, yrityspäättäjille ja kuluttajille puolueetonta tietoa yritysten vastuullisuustavoitteista ja niiden eteen tehdyn vastuullisuustyön tasosta. DJSI-indekseihin liittyviin arviointeihin kutsutaan vuosittain alansa 10 prosentin parhaimmisto. Valinta tapahtuu vastuulliseen sijoittamiseen erikoistuneen S&P Globalin tekemän laajan ja riippumattoman vastuullisuusarvioinnin perusteella.  

Prysmian Group Finland Oy

Tarjoamme markkinoiden laajimman kaapelivalikoiman Suomessa. Työllistämme noin 600 ihmistä tehtaillamme Kirkkonummen Pikkalassa ja Oulun Ruskossa. Olemme osa maailman suurinta energia- ja telekaapeleiden sekä kaapelijärjestelmien toimittajaa, Prysmian Groupia. Konsernin palveluksessa työskentelee noin 30 000 henkeä yli 50 maassa. Yhtiöllä on 104 tehdasta eri puolilla maailmaa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2020 oli yli 10 miljardia euroa.  Lisätiedot: www.prysmiangroup.com