pikkala

Suomeen 100 miljoonan euron tehdasinvestointi johtavalta kaapelivalmistajalta, Prysmian Groupilta

Maailman suurin kaapelivalmistaja Prysmian Group investoi 100 miljoonaa euroa Pikkalan tehtaansa tuotantokapasiteetin kasvattamiseen vuoteen 2024 mennessä.

23/03/2022 - 12:00 a.p.

Investointi mahdollistaa suurjännitteisten 525 kilovoltin DC-kaapeleiden ja 400 kilovoltin AC-kaapeleiden tuotantomäärien kasvattamisen Pikkalan tehtaalla 400 kilometrillä vuodessa hyödyntäen markkinoiden edistyksellisintä tuotantoteknologiaa ja vastaamisen vaativimpiinkin uusiutuvan energiantuotannon asiakastarpeisiin. Investoinnin odotetaan tuovan Pikkalaan yhteensä 100 – 120 uutta työpaikkaa tuotteiden valmistukseen sekä korkean osaamisen asiantuntijatehtäviin.  

Investoinnilla yhtiö vastaa energiamurroksen ja siihen liittyvän teknologian vauhdittamaan suurjännitemaa- ja -merikaapeleiden kysynnän kasvuun. Globaalien asiakasprojektien ohella Prysmian Group Finlandin läheinen markkina-alue Pohjois-Euroopassa, Suomi mukaan lukien, saa investoinnista kaivattua lisäkapasiteettia.

”On hienoa, että pystymme jatkossa tukemaan vahvasti energiaverkkojen nykyaikaistamista ja seuraavan sukupolven siirtoverkkojen kehittämistä Pohjois-Euroopan lähialueellamme, mahdollistaen samalla alueen siirtymisen uusiutuvaan energiaan. Pohjois-Eurooppa on energiamurroksen ja hiilineutraaliuden edelläkävijöitä maailmassa, ja on hienoa olla mukana uusiutuvien energiavarojen vapauttamisessa alueen yhteiskuntien käyttöön”, sanoo Prysmian Group Finlandin maajohtaja Ferdinando Quartuccio.  

Uuden investoinnin mukaiset tehtaan laajennustyöt on tarkoitus aloittaa kesään 2022 mennessä.

Kirkkonummella sijaitseva Pikkalan tehdas on entuudestaan Prysmian Groupin globaali osaamiskeskus merikaapeleissa. Yhtiö on viimeisten kymmenen vuoden aikana investoinut Suomen tehtaisiinsa Pikkalassa ja Oulussa yhteensä yli 120 miljoonaa euroa.  

Kevään 2022 aikana Prysmian Group Finlandin tehtaat saavuttavat hiilineutraaliuden ensimmäisenä konsernissa.

Prysmian Group investoi energiamurrokseen ja hiilineutraaliin tulevaisuuteen

Prysmian Group on kansainvälinen markkinajohtaja suurjännitemaa- ja merikaapeleissa, joiden markkinan odotetaan kasvavan aiemmasta 3 miljardista jopa 8 miljardiin euroon vuodessa, josta Euroopan osuus on noin kaksi kolmasosaa.

Konserni investoi järjestelmällisesti tuotanto- ja asennuskapasiteettinsa vahvistamiseen eri maissa, edistäen johtavana toimijana kaapelinvalmistuksen arvoketjun CO2-päästöttömyyttä.

Sen lisäksi että yhtiö tavoittelee hiilineutraaliutta omassa ja toimitusketjunsa toiminnassa, jo puolet konsernin liikevaihdosta tulee tuotteista, jotka edistävät suoraan koko maailman hiilineutraalia tulevaisuutta ja riippumattomuutta uusiutumattomista lähteistä.

 

Lisätiedot medialle:

Topi Loimu, tehtaan johtaja, Pikkalan tehdas, Prysmian Group Finland Oy

Puhelin 040 673 9261  |  Sähköposti: Topi.Loimu(at)prysmiangroup.com

 

Ferdinando Quartuccio, toimitusjohtaja, Prysmian Group Finland Oy

Puhelin 045 7820 0385  |  Sähköposti: Ferdinando.Quartuccio(at)prysmiangroup.com

 

Prysmian Group Finland Oy

Valmistamme maa- ja merikaapelijärjestelmiä sähkön siirtoon ja jakeluun, sekä räätälöityjä ratkaisuja vaativiin erityistarpeisiin. Valikoimiimme kuuluvat lisäksi asennuskaapelit ja -tuotteet, sekä infrastruktuurirakentamisen ratkaisut ja televiestinnän kaapelijärjestelmät. Tarjoamme markkinoiden laajimman kaapelivalikoiman Suomessa. Työllistämme noin 600 ihmistä tehtaillamme Kirkkonummen Pikkalassa ja Oulun Ruskossa. www.prysmiangroup.fi

Olemme osa maailman suurinta energia- ja telekaapeleiden sekä kaapelijärjestelmien toimittajaa, Prysmian Groupia. Konsernin palveluksessa työskentelee lähes 30 000 henkeä yli 50 maassa. Yhtiöllä on 108 tehdasta ja 25 tuotekehityskeskusta ympäri maailmaa. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 12,736 miljardia euroa. Vuonna 2021 yhtiö sijoittui ensimmäiseksi Dow Jones Sustainability World Indexin sarjassa ELQ Electrical Components & Equipment. Prysmian Groupin osakkeet on listattu Italian pörssiin (FTSE MIB -lista). Lisätiedot: www.prysmian.com

 

Lähde: Prysmian Group Oy:n lehdistötiedote