Urapolku

Valmiina tarttumaan haasteeseen?

Kansainvälisen Prysmian-konsernin palveluksessa työskentelee noin 30 000 ammattilaista yli 50 maassa. Yhtiöllä on 108 tehdasta ja 26 tuotekehityskeskusta eri puolilla maailmaa. 

Tämä yhdistää meitä Prysmianin ammattilaisia yli maantieteellisten ja tiimirajojen – työskentelemme yhdessä kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Olemme avainasemassa mahdollistamassa yhteiskuntien siirtymistä kestäviin, uusiutuviin energianlähteisiin sekä turvaamassa digitalisaatiota eri puolilla maailmaa. 

 

URAMAHDOLLISUUDET

Miksi Prysmian?

Osaajamme ympäri maailman työskentelevät korkealaatuisten energia- ja tietoverkkotuotteiden parissa vaativissa asiantuntija- tai valmistustehtävissä. Olemme alamme johtava toimija, ja henkilöstömme työtä arvostetaan.   

Uraohjelmamme tarjoavat eri taustoista tuleville harjoittelijoille sekä kokeneemmille ammattilaisille monipuolisia mahdollisuuksia kehittää osaamistaan ja tehdä merkityksellistä työtä alan eturintamassa.

Tutustu mahdollisuuksiin ja hae mukaan!

OSALLISTAMINEN

Yhteisön monimuotoisuus on mahdollisuus

Uskomme, että erilaisista taustoista tulevat ihmiset muodostavat voimavaran yritykselle. Kansainvälinen yhteisömme kannustaa kehittämään yrityksemme ryhmäkulttuuria ja osallistamista.

Prysmianin Side by Side -ohjelma on suunniteltu edistämään henkilöstömme monimuotoisuutta ja osallisuutta organisaation kaikilla tasoilla. Ohjelmalla on yhteiset globaalit tavoitteet, ja sen toteutuksesta vastaavat aluelliset yksiköt. 

URAMAHDOLLISUUDET

Naiset STEM-aloilla

STEM-alat, eli luonnontieteet, teknologia, insinööritieteet ja matematiikka ovat toimintamme ytimessä ja teknologiamme kehittämisen perusta. Haluamme kannustaa entistä enemmän myös naisia tarttumaan STEM-alojen suomiin eturivin mahdollisuuksiin, joita Prysmian alansa johtavana yhtiönä tarjoaa.

Uskomme, että  että ihmiset luovat yrityksen, ja että kannustavampi ja osallistavampi yritys menestyy paremmin. Yksi tavoitteistamme on saada +500 naista mukaan STEM-ohjelmaamme vuoteen 2030 mennessä.

Oletko valmis tarttumaan mahdollisuuksiin?