Ilman kaapelia ei ole kasvua. Prysmian Group mahdollistaa ilmastotavoitteiden saavuttamisen

Lisääntyvä uusiutuvan energian tuotanto, sähköistyvä liikenne sekä digitalisaatio asettavat korkeat vaatimukset tulevaisuuden sähkö- ja dataverkoille.

07/12/2021 - 12:00 a.p.

”Sähköverkon pitää uudistua tulevina vuosina. Jatkossa yhä suurempi osa sähköntuotannosta on uusiutuvaa energiaa ja siten myös aiempaa hajautuneempaa. Sen seurauksena tarvitaan uutta kapasiteettia kuljettamaan sähköä tuotantopaikoilta sinne, missä sitä kulutetaan. Tähän tarvitaan monipuolista ja hyvässä kunnossa olevaa sähköverkkoa”, sanoo Prysmian Group Finlandin myyntijohtaja Olli Anttonen, joka vastaa yhtiön sähkönjakelutuotteiden myynnistä. 

Muutos on valtava. EU:n hiilineutraaliustavoite vuoteen 2050 mennessä tarkoittaa käytännössä merituulivoimakapasiteetin lisäämistä 40:stä 200 gigawattiin, energiasisämarkkinoiden luontia ja verkkojen yhteen liittämistä. Uusiutuvan sähköntuotannon ja energiatehokkuuden rinnalla rakentamiseen käytettyjen materiaalien hiilijalanjäljen pienentäminen on nousemassa keskeiseksi tavoitteeksi. Tätä tuetaan erilaisin vapaaehtoisin sertifikaatein kuten LEED ja BREEAM. Myös EU:ssa ja Suomessa on ryhdytty toimiin rakennusten päästövähennysten ja -raportoinnin edistämiseksi. 

"Prysmian Group on ensimmäisenä alansa yrityksenä lanseerannut oman Eco Cable -standardin, joka noudattaa samoja, koko valmistusketjun kattavia arviointiperusteita kuin vakiintuneet sertifioijat. Eco Cable tuo läpinäkyvyyttä kaapeliemme ympäristöystävällisyyden todentamiseen, ja auttaa meitä edistämään vastuullista rakentamista”, lisää myyntijohtaja Juha Majamäki, joka vastaa Suomen maayhtiössä rakentamisen ja teollisuuden tuotteiden myynnistä. 

Prysmian Groupissa vastuullisuus on integroitu osaksi yrityksen strategiaa, ja jokaista päätöstä punnitaan vastuullisuuden kautta. Yhtiö on sitoutunut YK:n ilmastokokouksen 1,5 Celsius-asteen tavoitteisiin ja noudattaa Science Based Targets -ohjelmaa, joka sisältää tieteeseen perustuvia ja konkreettisia keinoja päästöjen vähentämiseen. 

”Investoimme vastuullisuuden parantamiseen sekä yhtiön sisällä että toimitusketjuissamme yhteensä 450 miljoonaa euroa vuoteen 2022 mennessä”, Prysmian Group Finlandin toimitusjohtaja Ferdinando Quartuccio avaa panostusten suuruusluokkaa. 

Suomi merkittvä investointien kohde ja osaamiskeskus 

Energiamurros merkitsee yhtiölle investointeja myös Suomeen. 

”Konserni on investoinut viimeisten 10 vuoden aikana yli 100 miljoonaa euroa Suomeen, ja tahti jatkuu seuraavina vuosina”, Quartuccio lisää. 

Prysmian Group on Suomessa vahva paikallinen toimija. Yhtiöllä on täällä kaksi merkittävää tuotantolaitosta, Oulussa ja Kirkkonummen Pikkalassa, joissa työskentelee yhteensä noin 600 henkeä. Vuonna 2022 Pikkalasta tulee konsernin ensimmäinen hiilineutraali tuotantolaitos. 

”Pikkalan tehdas on sekä vastuullisuuden edelläkävijä että Prysmian Groupin globaali osaamiskeskus merikaapelien valmistuksessa, jonka tuotteilla on yhdistetty esimerkiksi eri mantereiden ja valtioiden sähköverkkoja toisiinsa ja joilla liitetään Pohjois-Amerikan suurin valmisteilla oleva merituulipuisto Vineyard Wind paikalliseen jakeluverkkoon takaamaan luotettavan sähkönsiirron”, Quartuccio mainitsee yhtiön kansainvälisistä hankkeista. 

Prysmian Group on alansa globaalina johtajana avainasemassa, kun yhteiskunnat tavoittelevat hyvinvoivaa ja hiilineutraalia tulevaisuutta. 

”Eivät kaapelit yksinään mitään tee, mutta ilman niitä ei ole luotettavia sähkö- ja tiedonsiirtoverkkoja, jotka ovat laadukkaan elämän ja yritystoiminnan edellytyksiä”, Prysmian Groupin kolmikko summaa yhtiön avainroolin tulevaisuuden rakentajana.